Turnausraportti

II Puijon tornitus! – Tunteikasta kamppailua 14 pelaajan voimin

Järjestysnumeroltaan toinen Puijon tornitus! -aloittelijaturnaus kokosi torstai-iltana 12.12. kilpalaudoille 14 urheaa mittelijää, joista peräti puolet pelasi ensimmäistä kilpaturnaustaan. KSY:n kerhotilaan kertyi myös ilahduttava määrä yleisöä huoltajien muodossa myötäelämään nuorempien kilpailijoiden tunneskaalaa. Kuopion illassa saatiin kokea aito shakkiturnauselämys, johon sisältyi intensiivisen keskittynyttä ja latautunutta tunnelmaa, jännittäviä ja polveilevia käänteitä pelilaudalla sekä niitä seurailevaa tunteiden vuoristorataa.

Turnaus pelattiin 10 minuutin peliajoin viiden kierroksen vajaakierrosturnauksena. Mukana oli sekä lisenssipelaajia että ensikertalaisia ikähaitarilla esikoululaisesta lukiolaiseen, mutta turnauksen edetessä jokaiselle osui kohdalle sopivan tasoista vastusta. Vaikka turnaus pelattiin yhdessä ryhmässä jaettiin pelaajat kahteen palkintoryhmään, mikä säilytti mitalisijajännityksen loppuun saakka useimpien pelaajien kohdalla.

Kokonaiskilpailussa yksi pelaaja osoittautui kuitenkin tänään ylivoimaiseksi. Aapo Holopainen voitti turnauksen maksimituloksella 5/5 ja sai näin maukkaan revanssin edellisen turnauksen voittajasta Lenni Laajasesta. Kilpailun tulokset olivat kokonaisuudessaan seuraavat:

II Puijon tornitus! tulokset.JPG

A-palkintoryhmän kolme parasta

  1. Aapo Holopainen 5/5!
  2. Taisto Tiikasalo 4
  3. Daniel Blomberg 3

B-palkintoryhmän kolme parasta

  1. Akseli Karjalainen 3,5
  2. Hertta Hoffren 2,5
  3. Oskari Savolainen 2

Ilahduttavasti molemmissa ryhmissä mitalisijoille ylsi myös ensikertalaisia. A-ryhmässä Daniel Blomberg pelasi vahvaa shakkia ja laittoi tiukasti kampoihin Holopaiselle, mutta sortui kuitenkin nopeaan mattiin taktisesti vaarallista Tiikasaloa vastaan. B-ryhmässä niin ikään ensimmäistä kertaa shakkikerhon ovesta sisään astunut Akseli Karjalainen ratkaisi viimeisen kierroksen voitollaan itselleen paitsi B-palkintoryhmän ykkössijan myös kokonaiskilpailun kolmannen sijan. Kerhon ovesta ulos astuessa olikin sitten paitsi palkintokirja kainalossa myös suu hymyssä.

Parhaimmat onnittelut kilpailussa menestyneille ja jokaiselle osallistuneelle!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s