Uutinen

KSY:n kerhotilat jälleen auki maanantaisin

KSY:n kerhotoiminta siityy korona-tauon jälkeen ”uuteen normaaliin” ma 1.6. alkaen. Kerhoillat toteutetaan jälleen tuttuun tapaan kerhotiloissa, mutta hallituksen linjauksen mukaisesti yli 70-vuotiaiden ja muiden korona-riskiryhmään kuuluvien tulisi valitettavasti edelleen välttää kerhotiloihin saapumista.

Mikäli et pääse osallistumaan kerhoiltoihin livenä, lichessissä joukkuessa Pohjoisen pojat on tarjolla turnauksia useille arki-illoille, jotka palvelevat jatkossakin KSY:n nettikerhoiltoina: https://lichess.org/team/pohjoisen-pojat

Ennen kerholle tulemista lue ja sisäistä seuraavat seikat.

  1. Jos sinulla on yhtään mitään flunssaoireita, älä tule kerholle.
  2. Mikäli olet alle kahden viikon sisällä ollut koronalle altistuneessa ympäristössä (Helsingin joukkoliikenne, tapasit ystävän, jolle sittemmin todettiin tauti jne. ), älä tule kerholle.
  3. Saapuessasi kerholle, pese kädet huolella ulko-oven viereissä käsienpesupisteessä. Myös pelien välillä vastustajan vaihtuessa käsien pesu on suositeltavaa toimintaa.
  4. Pyrimme asettumaan kerhotilaan mahdollisuuksien mukaan väljästi.
  5. Pelatessa omien kasvojen koskettelua tulee välttää.

Lisäksi on syytä tiedostaa seuraavat asiat.

Shakkia pelatessa vastustajaan nähden ollaan pitkiä aikoja kasvotusten samoja nappuloita kosketellen, joten mikäli vastustaja sattuisi olemaan kaikesta varovaisuudesta huolimatta taudinkantaja, tartuntariski on ilmeinen.

Jokainen osallistuu kerhoiltoihin omalla vastuullaan.

Tarkkeilemme kuitenkin tilannetta ja viranomaisten suosituksia jatkuvasti, ja mikäli Kuopiossa tautitilanne alkaa pahentua, kerhoiltoja ei toteuteta. Kannattaa siis ennen kerholle saapumista tarkistaa kotisivuilta, että kerhoilta on varmasti toteutumassa!

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s